Siirry Pohjanmaanlinjan facebook ryhmään

Yleiset säännöt

1. Tulen tekeminen alueelle on kiellettyä, paitsi erikseen osoitetussa paikassa. Tupakoinnin on tapahduttava erityisen varovaisesti maastopalovaaran vuoksi.

2. Kaivautuminen ja puiden kaataminen on kiellettyä. Mällinevan suoalue on suojeltu eikä sitä saa vahingoittaa.

3. Alkoholin nauttiminen harjoituksen aikana on kiellettyä.

4. Tarpeet tehdään ainoastaan merkityille alueille. Jos tästä joudutaan poikkeamaan, jätökset on haudattava maahan.

5. Roskaaminen alueella on kiellettyä, kaikki kerätään mukaan.

6. Harjoituksen alueelle saavutaan ja sieltä poistutaan vain tilannekeskuksen luvalla.

7. Jokainen huolehtii itse omasta muonituksestaan ja että juo tarpeeksi nestettä.

8. Alueella olevia maapuita, alle 7 cm halkaisijaltaan, saa käyttää.

9. Harjoituksen johtajat on merkitty valkoisella värillä.

10. Harjoitusalueella liikkuvat vieraat ja tiedotusvälineiden edustajat on merkitty valkoisella tai vihreällä värillä.

11. Harjoituksen varsinaiseen toimintaan osallistuvat pelaajat on merkitty joko sinisellä tai keltaisella värillä.

12. Harjoitukseen mahdollisesti osallistuva "kolmas osapuoli" on merkitty punaisella värillä.

13. Ainoastaan keltaisella, sinisellä tai punaisella värillä merkittyjä pelaajia tai sekä mainitun värisellä että valkoisella nauhalla varustettuja järjestäjiä saa ampua. Kaatunut järjestäjä poistaa värillisen nauhan ennen kuin jatkaa tehtäväänsä.

14. Ilman väritunnusta maastossa liikkuvat ovat ulkopuolisia, joita kohdattaessa toiminta keskeytyy ja toimitaan turvallisuusmääräysten mukaan (ks. kohta 20).

15. Telttoja ja radiota päin on huolellisesti varottava ampumasta, erityisesti tukikohta- tai suoja-asemataistelussa jossa taistellaan lähellä varusteita.

16. Omien viestivälineiden, kuten kännykän käyttö on tehtävän aikana kielletty paitsi hätätilanteessa.

17. Pohjanmaanlinjan lopussa kaikki osallistuvat varusteiden pakkaamiseen sekä alueen siivoamiseen ja palautteeseen.

=> Turvallisuus <=   => Sääntöjen etusivu <=

Jos et tiedä, usko sitä joka on lukenut säännöt!