Siirry Pohjanmaanlinjan facebook ryhmään

Uutta Materiaalia Pohjanmaanlinjalle

Jäähyväiset m62-maastopuvuille

Pohjanmaanlinjan osallistujat varustetaan m91-maastopuvuilla. Iloa ja nostalgiaa herättäneet, hyvin ilmastoidut m62-maastopuvut eivät enää ole puolustuvoimien materiaalia eikä niitä siksi nähdä enää Pohjanmaanlinjallakaan. M91-pukujen käyttöön otto mahdollistaa yhtenäisen varustuksen, kun omia vastaavia pukujaan käyttävät eivät enää eroa muista. M91-puku mahdollistaa myös harjoitus- ja joukkotunnusten parantamisen. Tunnuksilla on merkitystä erityisesti tiedustelijoiden havaintojen kohteena.

Muita materiaalimuutoksia 

 M62-maastopuvun myötä myös housunkannattimet, rähinäremmit, syylingit ja leipälaukut jäävät pois. Osallistujille jaetaan saapassukat, mutta omien villasukkien mukaan ottaminen voi olla järkevää, jotta kumisaappaat istuvat kunnolla. Leipälaukkujen korvaajana ovat varustepussit eli "sipulisäkit".

Järjestäjien ja jalkaväen kalustosta

Harjoituksen kuljetus- ja huoltoverkkona otetaan käyttöön virve-kalusto, minkä myötä myös harjoituksen hätätilanteiden hallintakyky paranee. Jalkaväen eli järjestäjistä muodostettujen maaliosastojen puolella nähdään mm. uutta mekanisoituakalustoa. 

 => Muut ajankohtaiset <=   => OSALLISTUMINEN <=