Siirry Pohjanmaanlinjan facebook ryhmään

Puolustusvoimien ja järjestäjien varusteet

40. Harjoitukseen ilmoittautumisen yhteydessä jokainen pelaaja kuittaa itselleen henkilökohtaiset varusteet.

41. Jokainen kuittaa myös aseen, maskin (paitsi ne, joilla on oma), ja perustuliannoksen 500 kuulaa.

42. Ryhmien ja joukkueiden johtajat sekä vääpelit, tai heidän määräämänsä henkilöt kuittaavat yhteiset varusteet. Yhteiset varusteet, kuten teltta, radio, sinko tai vesipönttö, ovat aina ne kuitanneen henkilökohtaisella vastuulla.

43. Varusteet kuitannut henkilö vastaa niiden palauttamisesta ja on korvausvelvollinen hävittämistään varusteista.

44. Erityisesti radioiden käsittelyssä tulee olla huolellinen. Akkuja ei saa missään tapauksessa laittaa maahan tai päästää kastumaan.

45. Kaikki ryhmän jäsenet saavat kantaa radiota. Radion kuitannut henkilö vie sen kuitenkin kaatuessaan manalaan ja täydennykseksi palatessaan palauttaa radion komppaniansa vääpelille komppanian tukijaokseen.

46. Varusteet palautetaan sunnuntaina harjoituksen päättyessä. Palautuksen yhteydessä tulee jokaisen huolehtia, että saa kuittauksen palauttamistaan varusteista.

47. Harjoituksen aikana varusteet siirtyvät eri henkilöltä toiselle pääsääntöisesti komppanian vääpelin kautta. Muissa tapauksissa on huolehdittavat, että vääpeli saa tiedon varusteen siirtämisestä toisen henkilön vastuulle. Varusteen kuitannut henkilö vastaa aina, että varusteen vastaanottaja kuittaa sen.

48. Suoja-asemissa on suoja-asemakäsky, joka toimii samalla suoja-aseman varusteiden edelleen kuittauslistana.

49. Harjoituksesta ei saa poistua, ennen kuin on kuitannut kaikki varusteet palautetuiksi.

=> Osumat <=   => Sääntöjen etusivu <=

Jos et tiedä, usko sitä joka on lukenut säännöt!