Siirry Pohjanmaanlinjan facebook ryhmään

PalauteKYSELY IX POHJANMAANLINJASTA VUONNA 2009

Kaikkia Pohjanmaanlinjalle vuonna 2009 osallistuneita komppanioissa palvelleita ja järjestäjiä pyydetään antamaan palautetta sähköisellä lomakkeella tiistaihin 20.10.2009 mennessä. => Palautelomakkeeseen <=

Keiltä palautetta pyydetään

Palautetta pyydetään kaikilta Pohjanmaanlinjaan vuonna 2009 osallistuneilta. Tämä tarkoittaa kaikkia osallistujina keltaisten tai sinisten joukouissa palvelleita ja koko muuta joukkoa eli järjestäjiä jalkaväen asiantuntijoista vääpeleihin. Palautetta pyydetään sekä kesällä Pohjanmaanlinjalle osallistuneilta että niiltä, jotka eivät päässeet kesällä itse Pohjanmaanlinjalle, mutta osallistuivat järjestelyihin tai suunnittelivat osallistuvansa linjalle.

MIksi palautetta pyydetään?

Ensimmäisestä Pohjanmaanlinjasta alkaen osallistuneilta on syksyisin pyydetty palautetta ja tämä palaute on käsitelty Pohjanmaanlinjan järjestäjien kokouksessa. Saatu palaute on ollut hyvin tärkeä ajatusten ja keskustelun herättäjä, kun järjestäjät ovat loppu syksyisissä palautekokouksissaan arvioineet tehtyä ja pohtineet ja suunnitelleet järjestelyiden kehittämistä tulevalle Pohjanmaanlinjalle. Systemaattinen suunnittelun, toteutuksen ja palautteen yhdistäminen koskee nykyisin kaikkea Pohjanmaanlinjan järjestämisessä. Harrastukseen sitoutuminen perustuu siihen, että yritämme kokoajan tehdä paremmin ja parempaa.

Nyt palautteenne on erityisen tärkeää, kun järjestäjät jo valmistelevat kymmenettä, "juhla-Pohjanmaanlinjaa" kesälle 2010. Tavoitteenamme on toteuttaa ensi kesänä todellinen huippennus Pohjanmaanlinjoille, huipennus, joka kokoaa mahdollisimman monta aiempien Pohjanmaanlinjojen veteraania yhdessä uusien osallistujien kanssa toteuttamaan ja jakamaan kaikkien Pohjanmaanlinjojen summaa! 

Palautetta tarvitaan myös jo käynnissä olevan Pohjanmaanlinja 2011 -projektin tavoitteiden tarkentamisen ja järjestämistapojen määrittelyn tueksi. Yhdestoista Pohjanmaanlinja tulee, mutta me emme vielä tiedä minkälaisena...

Keille palaute annetaan?

Palaute kootaan sähköiseen, suojattuun kyselyjärjestelmään. Palaute puretaan ja jaetaan kaikille järjestäjille sähköisesti ennen palautekokousta. Palautteeseen syvennytään järjestäjien yhteisessä palautekokouksessa Ylivieskassa Teikon tuvalla 23-25.10.2009. Tervetuloa palautekokoukseen!

=> Muut ajankohtaiset <=   => palautekyselyyn <=