Siirry Pohjanmaanlinjan facebook ryhmään

Maasto

Harjoitusalue käsittää huomattavan kokoisen valtionmaan (Ylivieska 10:1) Ylivieskan ja Sievin välillä teiden 86 ja 63 väliin jäävän järven kaakkoispuolella. Aluetta riittää syvyyssuunnassa 10 kilometriä ja leveyttäkin on parhaimmillaan kahdeksan kilometriä. Mällinevan suunta on olosuhteidensa puolesta mielenkiintoinen ja tarjoaa paljon mahdollisuuksia taktisille kuvioille. Lisäksi alue on riittävän kaukana asutuksesta. Maasto on hyvin vaihtelevaa, joskin korkeusvaihtelua on pohjanmaalaiseen tyyliin niukasti.

Alueen kiinnostavin osa on Mällinevan suonsuojelualue. Iso- ja pikkumällineva ovat suuret ja upottavat avosuot. Niiden keskellä kulkee tiheää puustoa kasvava monta kilometriä pitkä Mällisaari, saaren suojassa kulkee tie. Mällinevaa ympäröivät sankat metsät. Maasto on osin helppokulkuista, osin ei. Puusto ja aluskasvillisuus on sen verran tiheää, että sissitoiminta onnistuu ja erityisesti värikuula-aseiden kantomatka riittää realistiseen toimintaan.

Avosuot ovat tärkeät toiminnan kannalta, sillä ne pakottavat pääetenemisreitit tietyille alueille. Avainalueiden ja pullonkaulojen olemassaolo lisää tiedustelu- ja taistelutoiminnan intensiteettiä ja toisaalta poistaa "turhia" suuntia. Toisaalta koukkaukset sivustoille ja selustaan ovat vaikeita ja usein raskaita.

Mällinevan yli kulkeva Mällisaari teineen on aiempina vuosina mennyt suoraan linjojen läpi selustasta toiseen. Keskimäärin vain sadan metrin levyinen saari onkin nähnyt Pohjanmaanlinjoilla melkoisia taisteluita ja edes takaisin siirtyneitä rintamalinjoja. 2003 kesällä Mällisaari on suljettuna suurimman osan Pohjanmaanlinjasta, mikä helpotti päälliköiden ja muiden veteraanien pakkomielteitä, mutta näkyi myös ennätyksellisen vähäisenä värikuulien kulutuksena koko harjoituksessa. Vuosina 2004 ja 2005 Mällisaari oli taas yksi taktinen vaihtoehto ja tyypillinen paikka kaatua. Vuodesta 2006 alkaen etenemissuunta on ollut pääradan suuntainen ja Mällineva on muodostanut kaipeikon juuri vastuualueiden puoliväliin.

Maastoon on ilmestynyt syksyllä 2006 myös uutta tiestöä, joten kaikki veteraanitkaan eivät enää voi luottaa vain muistiinsa.

Kaikille osallistujille lähetetään omat kartat kurssikirjeiden mukana.

Ilmakuva alueesta ja opaskartta Ylivieskasta Pohjanmaanlinjalle:
- Paina linkkiä Ilmakuva
- Vaihda avautuvalla sivulla valinta "opaskartta" "ilmakuvaksi"

Karttakuvia alueesta:
- Ensimmäinen kartta vuodelta 2001 (lataus voi kestää hetken)
- 2002 "tilannekartta" (lataus voi kestää hetken)

Pohjanmaalinjalla käytetään 1 : 20 000 maastokarttaa. Pohjanmaanlinjalla käytetään uutta koordinaattijärjestelmää.

=> Toiminta <=   => Osallistuminen <=