Siirry Pohjanmaanlinjan facebook ryhmään

Pohjanmaanlinjan "virallinen" loppuraportti

Pohjanmaanlinja II

MPK ry:n harjoitus 0312 02 13021

11. - 14. 7. 2002

Pohjanmaanlinja II oli sissi- ja tiedustelutoimintaan keskittyvä vapaaehtoinen maanpuolustusharjoitus värikuula-aseilla. Harjoitus muodostui yhtenäisestä skenaariosta Mällinevan maaston ympäristössä Ylivieskan eteläpuolella. Harjoituksen järjesti Maanpuolustuskoulutus ry:n Keski-Pohjanmaan piiri ja Ylivieskan roolipeliseura CORPS. Harjoituksen johtajana toimi Antti Mäki.

HARJOITUKSEN KULKU

Pohjanmaanlinjan käytännön järjestelyistä vastasivat CORPS:n pelinjohtajat, joita oli harjoituksenjohtajan lisäksi yhdeksän. Harjoitukseen osallistui torstaista 11.7. alkaen 40 osallistujaa ja 12.7. alkaen harjoituksen vahvuus oli sunnuntai-iltaan 14.7. saakka 79 osallistujaa ja 10 pelinjohtajaa.

Harjoituksen osallistujat oli järjestetty kahdeksi komppaniaksi. Keltaisten päällikkönä toimivat Arto Aniluoto ja Janne Annunen (lauantai illasta), Sinisten päällikkönä toimi Jani Pikkarainen. Aloitusvahvuudet 11.7. olivat 13 sinisillä ja 27 keltaisilla. 12.7. Sinisiä vahvistettiin 22 taistelijalla ja Keltaisia 17 taistelijalla. Kärkiosastot saapuivat alueelle ja tilanne alkoi 11.7. kello 18, tehtävien suorittaminen aloitettiin samana päivänä kello 23.47. Tilanne päättyi 14.7. kello 9.50.

Taistelujen kulku on luettavissa myöhemmin ilmestyvistä Pelinjohdon ja komppanian päälliköiden sotapäiväkirjoista. Keltaisen tehtävänä oli tiedustella ja varmistaa Mällinevan alue, Sinisen tehtävänä oli tiedustella ja häiritä Keltaisen toimintaa. Keltainen jäljitti ja tuhosi sunnuntaiaamuun mennessä Siniset ja heidän kaksi tukikohtaansa lukuun ottamatta tarkka-ampujaryhmää, joka onnistui myöhemmin tuhoamaan Keltaisen tukikohdan. Pohjanmaanlinjan tulos katsottiin ratkaisemattomaksi.

OSALLISTUJAT

Osallistujien tehtävät olivat seuraavat:

- Komppanian päälliköt (2)
- Komppanian varapäälliköt (2)
- Komppanian vääpelit (2)
- Joukkueen johtajat (5)
- Ryhmänjohtajat (11)
- Sissit (23)
- Tiedustelijat (31)
- Tarkka-ampujat (3)

Pelinjohto tehtävineen:

HindrÈn, Rasmus, apukouluttaja (tiedotus)
Kivi, Esa, kouluttaja (siniset)
Kopakkala, Juha, pääkouluttaja (keltaiset)
Latvala, Markus, pääkouluttaja (siniset)
Mäki, Antti, Harjoituksen johtaja
NygÂrd, Markku, apukouluttaja
Ojakangas, Jarkko, Harjoituksen vääpeli ja varajohtaja
Pylväs, Arto, kouluttaja
Verronen, Petri, kouluttaja (keltaiset)
Pasila, Teemu, apukouluttaja

Harjoituksen osallistujista erityisesti Tomi Posa, Sami Vertanen ja Jani Pikkarainen joukkoineen olivat verrattomaksi avuksi pelinjohdolle.

TALOUS

Harjoituksen kustannukset muodostuivat pääasiassa aseiden vuokrista ja ampumatarvikkeista eli kuulista. Loput kustannukset olivat pääasiassa kuljetus, huolto ja varaosakuluja. Lisäksi harjoituksessa kadonneet varusteet maksoivat yli 100 euroa. Varsinaisen harjoituksen kustannukset olivat 3600,51 euroa. Kustannukset katettiin osallistumismaksuilla. Lisäksi harjoituksen yhteydessä myytiin erikseen hankittuja lisäkuulia noin 2200 euron arvosta.

Maanpuolustuskoulutus ry maksoi osuutenaan harjoituksen kustannuksista ja lisäkuulien hankkimisesta yhteensä 4433,45 euroa ja keräsi osallistumismaksuina 3683 euroa (perimättä 87 euroa). CORPS tilittää MPK ry:lle erotuksen 750,45 euroa sekä korvaa kadotettuja varusteita 112,48 eurolla.

PALAUTE JA MEDIAT

Harjoitus vuorokausia tuli 310, joista korvaavia kertausharjoitusvuorokausia noin 60-75 %. Osallistujilta saatu palaute harjoituksesta oli tyytyväinen ja motivoitunut: uutta Pohjanmaanlinjaa toivova. Harjoituksesta uutisoitiin suurin artikkelein ja usein kuvin Ruotuväessä (15/2002 ja usein maininnoin Sinisten päällikön Pikkaraisen haastattelussa 18/2002), Kalajokilaaksossa (13.7.2002), Suomenmaassa (18.7.2002). Radio Keski-Pohjanmaan ulkolähetysauto teki myös suoria haastatteluja Pohjanmaanlinjalta.

Harjoituksen lopuksi jaettiin vajaat kymmenen huomionosoitusta linjalla erityisesti ansioituneille taistelijoille. Keltaisten Tomi Posa sai ainoana Pohjanmaanlinjan I-luokan ansiomitalin.