Pohjanmaanlinjan komentajaristi terho tattarille

Pohjanmaanlinjan Kunniajärjestäjän arvonimeen kuuluva Pohjanmaanlinjan komentajaristi luovutettiin eläkkeelle jääneelle piiripäällikkö Terho Tattarille. Komentajaristi luovutettiin Keski-Pohjanmaan maanpuolustuspiirin maanpuolustusjuhlan yhteydessä lauantaina 12.12.2009 Kokkolan Ewald-talolla. Järjestäjien puolesta komentajaristin luovutti järjestäjien vanhin Markus Latvala.
Uniikin harjoituksen luojalle uniikki tunnustus
Pohjanmaanlinjan järjestäjien virallinen kokous päätti kokouksessaan 24.10.2009 myöntää eläkkeelle jääneelle Maanpuolustuskoulutuksen Keski-Pohjanmaan maanpuolustuspiirin piiripäällikkö Terho Tattarille Pohjanmaanlinjan kunniajärjestäjän arvonimen siihen kuuluvine tunnuksineen.
Terho Tattari on piiripäällikkönä toimiessaan mahdollistanut Pohjanmaanlinja-harjoituksen syntymisen ja jatkumisen vuodesta 2001 alkaen jo kymennettä vuotta. Tattari on käytännössä luonut harjoituksen, sillä ilman hänen luottamustaan ja neuvojaan Pohjanmaanlinjasta tuskin koskaan olisi muodostunut nykyisen kaltaista menestystä.
Kunniajärjestäjän ainutkertaisen arvonimen tunnukseksi ovat Pohjanmaanlinjaa tukevat tahot teettäneet täysin uniikin Pohjanmaanlinjan komentajaristin.
Latvalan puhe
Pohjanmaanlinja on 4 vuorokautta kestävä sissi- ja tiedusteluharjoitus, joka järjestetään ensi vuonna 10:nen kerran Ylivieskassa. Järjestämiseen osallistuu vuosittain noin 50 miestä. Jokaisen työpanos on arvokas, mutta vain yhden miehen osuus niin suuri - että ilman sitä Pohjanmaanlinja ei olisi mahdollinen. Terho Tattarin.
Kiitokseksi vuosien yhteistyöstä ja järkähtämättömästä tuesta harjoitukselle, ovat Pohjanmaanlinjan järjestäjät halunneet muistaa piiripäällikkö Terho Tattaria uniikilla tavalla.
Herra Majuri. Minulla on ilo ja kunnia luovuttaa Teille: Pohjanmaanlinjan Komentajanristi.
Puhe jatkuu: pohjanmaanlinjan komentajaristi
HERALDINEN KUVAILU: Tumman läpikuultavan sinisellä emaloitu maltan risti, jonka keskusaiheena kultainen pyöreä suoalue, jonka itä- ja länsilaidoissa kultaiset"värikuulat" ja keskellä jalokivin toteutettu lakka (marja). Risti komentajaristin tavoin Kadettikunnan sini-kelta-sini-kelta-sininessä ansiomerkkinauhassa (325) kultaisen tyylitellyn ja sädehtivän auringon kera.
SYMBOLIIKKA: Suoalue kuvaa Mällinevaa ja sen laidoilla olevat väärikuulat harjoituksen kahta osapuolta, joihin viittaa myös myös koko merkin sini-keltainen (heraldisesti siis sini-kultainen) yleinen väritys. Lakka keskuskuviona ja luonnollisena suon hedelmänä kuvaa itse harjoituksen antia ja osapuolten välistä kilvoittelua suoalueella. Aurinko kuvaa harjoituksen järjestämiselle suotuisia olosuhteita sekä järjestävien tahojen viisautta. Kadettikunnan ansiomerkkinauha kuvaa harjoituksen sinistä ja keltaista osapuolta sekä sitä, että suomalainen ammattisotilaskin on lopulta aina riippuvainen reservin upseereista ja näiden suuresta vapaaehtoisesta panoksesta.
Vuonna 2010 Pohjanmaanlinja juhlii kymmenettä vuottaan kymmenennen harjoituksen merkeissä 15.-18.7.2010.
=> Muut ajankohtaiset <=

