Siirry Pohjanmaanlinjan facebook ryhmään

Huolto

Huollon tehtävät jakautuvat Pohjanmaanlinjalla värikuula-asekaluston huoltoon ja miehistön huoltoon. Huoltoon tai Pohjanmaanlinjan osallistumismaksuun ei kuulu ruoka- eikä savuketäydennykset. Niihin osallistujien on varauduttava itse.

Harjoituksen johto huolehtii huollosta ja sotkutoiminnasta (eli kioskista) komppanioiden tukikohdissa olevien huoltopisteiden, harjoituksen johtopaikan kaatuneiden kokoontumispisteen sekä vesi- ja puukätköjen kautta.

Tväl- eli värikuula-asehuolto, ilmapullojen täydennys sekä lisäkuulien myynti tapahtuu Manalassa eli kaatuneiden kokoontumispaikalla ja komppanioiden tukikohdissa olevien huoltopisteiden kautta. Huolto kuuluu myös omilla aseilla osallistuvien osallistumismaksuun. Lisäkuulat ovat maksullisia.

Miehistön huolto tarkoittaa juomavesitäydennyksiä, polttopuiden toimittamista, trangioiden polttonesteen täydennyksiä ja sotkuauton palveluita. Pääsääntöisesti miehistön huolto toteutetaan komppanioiden päällystön toimenpitein komppanioiden vääpeleiden (järjestäjät) valvonnassa.

Harjoituksen johto toimittaa komppanioiden tarvitsemat täydennykset tukikohtiin. Harjoituksen johto voi myös komppanioiden pyynnöstä perustaa maastoon vesikätköjä tai suorittaa jopa tarvikkeiden "ilmapudotuksia". Harjoituksen johtopaikalla Manalassa on kaatuneiden osallistujien käytössä vesihuolto sekä taukoteltat ja asehuoltopiste.

Huollon järjestäminen eli pääasiassa logistiikka on kehittynyt melkoisesti ja se toimi kuin "junan vessa". Toisaalta huolto on kyllä realismin nimissä toiminut kaikilla linjoilla myös "riittävän" hyvin.

=> Säännöt <=   => Osallistuminen <=