Siirry Pohjanmaanlinjan facebook ryhmään

Harjoituksen johtajalta - 2. Skenaarion tilanne la 10.7. klo 1700 :n su 11.7. klo 0912

Ensimmäisen skenaarion tilanne päättyi lauantaina 10.7. klo 12:25 keltaisten voittoon, jolloin keltaiset pääsivät vetäytymään tukikohtaansa suorittamaan henkilökohtaista huoltoa. Samaan aikaan siniset alkoivat uuden päällikön johdolla tiedustelemaan uutta tukikohdan paikkaa ja valmistautumaan siirtymiseen.

Tilanne 2. skenaarion käynnistyessä

Neljässä ja puolessa tunnissa sininen komppania oli muuttunut joukkueeksi ja keventänyt myös varustustaan mm. luopumalla puolijoukkueteltoista. Joukkueen johtajana Jämsä ja hänen joukkueenaan 28 taistelukuntoista miestä sekä yksi vemppa. Uusi tukikohta oli perustettu ja taistelusuunnitelma laadittu.

Keltainen sai käskyn uuden tilanteen aloittamisesta tuntia ennen sen käynnistymistä kello 17:00. Keltaisen komppanian päällystö organisoi komppanian viideksi ryhmäksi sekä johtopartioksi. Päällikkönä edelleen Salmi ja komppanian rivivahvuudessa yhteensä 37 miestä. Lisäksi viisi leikistä luopunutta miestä vemppaamassa vanhan tukikohdan maastossa. Keltainen jätti majoitteensa taakseen voidakseen liikkuvuudellaan lyödä siniset nopeasti.

2. Skenaario

Sininen onnistui löytämään keltaisen komentopaikan alle seitsemässä tunnissa, muttei kyennyt käyttämään tietoa hyväkseen. Samaan aikaan keltainen keskitti joukkojaan operaatio Eläintarhaan Mällisaareen. Pelinjohto puuttui tilanteeseen lähettämällä îkenraalieverstinî suojueineen tarkastamaan keltaisia. Kenraalieversti ajoi myöhemmin sinisten väijytykseen Mällisaarentien pohjoispäänristeyksessä, jota tuohon aikaan molemmat puolet väittävät pitävänsä hallussaan. Siitä seurasi pitkät ja valtavasti kaatuneita vaatineet, luultavasti turhat, îA-pisteen taistelutî.

Keltaisen taistelukyky väheni puolen yön jälkeen sunnuntaiaamun lähestyessä nopeasti, koska suurilla panoksilla voitetun 1. skenaarion rasitus alkoi tuntua, mutta komppanialla ei ollut varsinaista tukikohtaa tai reservejä. Sininen joukkue ei pystynyt ottamaan aloitetta tilanteessa. Sinisen päällikön arvioitua joukkueensa vielä kykenevän koottuun hyökkäykseen, antoi harjoituksen johto 11.7. kello 05:17 Siniselle ehdottoman käskyn hyökätä keltaisen tukikohtaan ratkaisun aikaansaamiseksi.

2. Skenaarion päätös

Sinisten hyökkäys murtautui läpi keltaisten viimeisestä operatiivisesta yksiköstä A-pisteen maastossa kello 08:00, mutta harhautui kartanlukuvirheen vuoksi varsinaisessa hyökkäyksessään monta kilometriä keltaisten komentopaikasta. Tietämättä sinisten hyökkäyksestä oli keltainen päällystö samaan aikaan päättänyt purkaa komentopaikkansa ja siirtyä harjoituksen johtopaikan maastoon. Marssilla olleet keltaisen komppanian pääosien jäännökset törmäsivät sinisten hyökkäykseen, mutta siniset jatkoivat väärään suuntaan, uskoen kyseessä olleen harhautuksen.

Tilanne päätettiin pian. Sinisillä oli mahdollisuus voittaa 2. skenaario. Mahdollisuus meni kuitenkin sivusuun. Keltaiset syyllistyivät oman toimintakykynsä säilymisen yliarviointiin ja käytännössä väsyivät loppuun ennen skenaarion päätöstä. Toinen skenaario jäi ratkaisemattomaksi.